Kirjoittanut nimimerkki PM
Johanna Sinisalon romaani Ennen päivänlaskua ei voi tarjoilee rikkaan lukukokemuksen lukijoille. Se on yhtä lailla romanssi, kuin se on dekkari. Se vie lukijan syvään suomalaiseen mytologiaan ja samalla piirtää kuvan yksinäisestä henkilöstä nykykaupungissa.
Eräänä päivänä romaanin päähenkilö Enkeli löytää roskalaatikoiden välistä, pienen linnunluisen peikon, josta tulee hänen lemmikkinsä. Kun hän kasvaa isommaksi, Enkelin suhteet hänen ympärillä oleviin ihmisiin muuttuvat. Tulee aina enemmän esille, että peikko ei kuulu ihmisyhteiskuntaan ja että hänelle ei ole paikkaa meidän joukossamme. Kirjan juoni etenee kuitenkin, ei vaan peikon ja Enkelin välillä olevan suhteen mutta myös peikko-aihetta käsittelevien tekstien avulla. Tämä kertomusstrategia tekee kirjasta antologian peikoista ja suomalaisuudesta. Niiden kautta lukija pääsee matkalle Suomen menneisyyteen pitkään ennen Suomen valtion itsenäisyyttä. Kun kertomus etenee, ei voi kuin ihmetellä, jos peikot eivät ole aina olleet meidän välillä, meiltä salaa, kiellettynä osanamme.
Sinisalon kielenkäyttö osittain on hyvin poeettista ja osittain vahvasti isojen kaupunkien puhekieltä. Hän pystyy istuttamaan yhä helposti katkelmia Kalevalasta ja (fiktiivisestä) Ilta-Sanomista juoneen. Tämä romaani on kertomus äärimmäisyydestä monella tavalla, jolla kuitenkin rajat helposti ylitetään. Mikä on fiktio ja mitä on todellisuus? Kuka on eläin ja kuka on sivistynyt ihminen? Kuka on saalis ja kuka on saalistaja? Niihin kysymyksiin Sinisalon teos ei aina anna vastauksia. Ehkä se on juuri tämän oveluuden vuoksi, että kirja jää pitkään lukijan mieleen.
Sinisalo, Johanna 2000: Ennen päivänlaskua ei voi. Tammi.