10-vuotiaana sain päiväkirjan lahjaksi. En muista sitä, kuka antoi tämän kirjan minulle, mutta siitä tuli kuitenkin minun elämääni uusi maailma – omien ideoiden ja havaintojen maailma. Päiväkirjani oli kuin oma ystäväni: sille pääsin kertomaan kaikenlaisia asioita. Samaan aikaan päiväkirja oli myös niin kuin lempipaikkani joen rannalla, eli paikka, jossa ajatukset virtaisivat vapaasti, ja jossa oli mahdollista nähdä ne selkeämmin. Voisi sanoa, että päiväkirjan kirjoittaminen auttoi minua kehittymään ajattelevaksi ihmiseksi.
Viime aikoina olen opiskellut suomea, ja taas on päiväkirjan kirjoittaminen auttanut minua. Olen kirjoittanut kahdenlaista päiväkirjaa: mediapäiväkirjan ja lukupäiväkirjan.
Mediapäiväkirjaan kirjoitin sen, mitä olin lukenut ja nähnyt Suomen uutisissa, elokuvissa ja kirjoissa. Kirjoitin Suomen suhteesta Venäjään, ja olin aloittanut kirjoittamisen pari kuukautta ennen kuin Ukrainan sota alkoi. Kirjoittaessani huomasin paremmin sen, minkälainen suhde on Suomen ja Venäjän välillä, ja niin ymmärsin myös paremmin Suomen kansan reaktiota, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Lukupäiväkirjaan olen kirjoittanut, mitä ajattelen ja huomaan lukiessani suomen kaunokirjallisia tekstejä. Niin ymmärrän sekä omaa elämää, yhteiskuntaa, jossa asun, ja tekstejä paremmin. Kun kirjoitan suoraan kirjaan, minun ei tarvitse avata tietokonetta, joka voisi häiritä minua. Ajatukset voivat virrata vapaasti ja rauhallisesti. Myöhemmin olen kirjoittanut lukupäiväkirjaa tietokoneelle. Päiväkirjan kirjoittaminen on helpompaa kuin muiden tekstien kirjoittaminen, koska voin itse päättää päiväkirjan sisällön ja rakenteen. Eikä täydy kirjoittaa ”kaikkea”, vain sen, mitä itse haluan.
Opettajana haluaisin antaa omille oppilailleni saman mahdollisuuden lukemiseen, vapaasti ajattelemiseen ja nopeasti kirjoittamiseen. Luulen, että nykypäivän nuoret tarvitsevat tätä mahdollisuutta vielä enemmän kuin minä tarvitsin nuorena silloin 80-luvulla. Silloin ei ollut älypuhelimia, eikä muita digitaalisia häiriöitä. Niin minun norjan kielen oppilaani kirjoittavat tänä keväänä lukupäiväkirjaa lukiessaan Kathrine Nedrejordin Lappjævel!-romaania, ja saamea toisena kielenä opiskelevat oppilaani kirjoittavat keskustelupäiväkirjaa.
On ollut hauskaa nähdä, miten oppilaiden kirjoittaminen kehittyy. Alussa he kirjoittivat melkein vain konkreettisista asioista, esimerkiksi juuri siitä, mitä romaanissa on tapahtunut, tai mistä olemme keskustelleet, mutta nyt he kirjoittavat myös omista ajatuksistaan ja huomioistaan.
Niin sekä minä ja oppilaani pääsemme pohtimaan ja kehittymään päiväkirjan kirjoittamisen kautta.
Ellen Ravna, kevät 2023